fbpx

Haku

Ulvi Haagensenin installaatio Kuuraa! 2.5.2017 – 11.6.2017

Ackermanni digitund

Ulvi Haagensenin installaatio Kuuraa!

Meidän ei tarvitse ikinä pelätä, siivousta vailla olevat tavarat tai paikat loppuisivat, sillä lika ei katoa maailmasta mihinkään. Kuuraaminen on jatkuva prosessi.

Kuuraa!-installaatio Adamson-Ericin museon pihalla tarkastelee kotiin ja siivoamiseen liittyviä arkiaskareita.

Pihapiiristä on tehty paikka kotiaskareille, jotka usein pysyvät katseelta piilossa. Pihan yli vedetyt pyykkinarut yhdistävät taideteoksen museon pääsalissa Pyykkipäivä-näyttelyssä esillä olevaan Karl Alexander von Winklerin Napolilainen maisema -maalaukseen. Kaikkialla esille tuotu tavallisuus ja arkisuus sisältävät aina myös ihmisluonnolle tyypillisesti ripauksen kauneutta ja eksotiikkaa.  Taiteilija on pannut siivousvälineitä valmiiksi hyllyille ja koukkuihin, sillä jotain siivottavaa löytyy aina.

Ulvi Haagensen on syntynyt 1964 Sydneyssä Australiassa. Taidetta hän on opiskellut useassa korkeakoulussa Sydneyssä ja osallistunut näyttelyihin vuodesta 1991. Vuodesta 2000 hän on asunut Virossa. Parhaillaan hän suorittaa tohtorintutkintoa Viron taideakatemiassa ja opettaa sen ohella.

Ulvi Haagensenin taide kuvaa ja tulkitsee arkielämän aiheita ja kotiaskareita. Hän keskittyy arjen estetiikkaan ja ennen kaikkea siihen, mitä siivotessa tapahtuu. Miten me siivoamme? Mitä liikkeitä teemme pestessämme ja kuuratessamme? Mitä me silloin tunnemme? Mitä ääniä siivoaminen synnyttää?

q